06 huhtikuuta 2008

Semenggoh Wildlife Centre & Bako National Park






Vietimme Borneolla kaksi ihanaa paivaa seuraamalla Orang-Utangien eli orankien elamaa kuntoutuskeskuksessa, jonne on tuotu orpoja, loukkaantuneita tai ihmisten lemmikeina olleita orankeja. Orangit elavat karanteenin ja valmennusjakson jalkeen vapaina puistossa. Myos muutamia poikasia on syntynyt alueella.

Orankien nakeminen oli juuri niin mahtava kokemus kuin mita ajattelinkin. Meilla kavi hyva tuuri, silla naimme ainakin 5 elainta; orangit todellakin elavat vapaina ja tulevat syoman jos haluavat.Kuljimme hiljaa metsaan, jossa orangeille oli varattu ruokaa turvallisen valimatkan paassa meista. Oli hiljaista, ja pian metsasta alkoi kuulumaan oksien rasahtelua ja naimme puiden huojuvan. Hetken kuluttua naimme puiden latvoissa valtavan kokoisen, karvaisen orangin; se oli johtajauros Richie. Han jai pienen valimatkan paahan tarkastelemaan ymparistoa ja roikkumaan puussa. Oli mielettoman hienon nakoista kun iso elain kulki puusta toiseen. Ruokintapaikalle saapui syomaan myos aiti-oranki pienen lapsensa kanssa. Aiti soi banaania ja lopuksi nappasi kookoksia mukaansa, kiipesi puuhun ja hajotti kookoksen lyomalla niita puunrunkoon. Ketterasti orangit liikkuivat puissa ja niille viritetyissa koysissa. Koko suojelualue oli hienon nakoinen, harmitti etten ollut varautunut liikkumaan siella.

Kun lahdimme pois puistosta, meita vastaan kaveli oranki poikasineen. Pikkuinen hyppi puissa kun aiti tujotteli meita. Pian paikalle tulikin elaintenhoitaja ja kertoi pikku-orangin nimeksi Saddam, Saddam Husseinin mukaan :)

Kavimme myos vaeltamassa ja uimassa Bako Nationalparkissa. Viidakko oli mahtavan nakoinen ja helvetin kuuma. Naimme mm. harvinaisia nenaapinoita, joita ela vain Borneolla. Saimme taas juttukavereita puiston tyontekijoista ja he kertoivat etta uroksella on valkoiset alushousut :D

Ylhaalla Richie



uhanalainen nenaapina







viimeisena paivana kiersimme museoita ja nakoalatornissa. Emme tietenkaan ehtineet ainoaan paikkaan joka mua olisi kiinnostanut eli Fort Margaretalle. Paikallinen taksikuski otti meidat siipiensa alle ja kuljetti nahtavyyksilla ja esitteli kaupunkia.

Ei kommentteja: