Team Nokia tassa moi!
On ollu taas niin uskomattomat pari paivaa etta voisin itkea ihan vaan onnellisuuttani ja siita surullisesta tiedosta, etta kohta taa kaikki on taakse jaanytta.
Mista aloittaisin?
Elama taalla campsitella on sujunut chillatessa.
Eilen oltiin siis ratsastamassa. Tehtiin parin tunnin lenkki niilin varrella. Olin todella ylpea Aunesta joka parjasi todella hyvin ilman aikaisempaa kokemusta, ratsasti itsenaisesti ja ravasikin paljon. Ma sain painella laukkaa omaa tahtiani. Hevoset oli hyvakuntoisia ja oppaat mukavia. Ratsastettiin halki pienien kylien ja koulujen pihalla lapset alkoivat hysteerisesti kiljumaan ja juoksemaan kun nakivat meidat. Jotkut pelastyivat ja itkivat. Oli mielettoman hauskaa.
Tanaan aamulla lahdettiin kohti Niilin jokea. Jouduttiin ensin odottamaan 45minuuttia jonkun hienostohotellin edessa kun joukko muita turisteja antoivat odottaa itseaan. Ne onneksi tekivat vain puolen paivan reissun ja ainoastaan yksi veneellinen teki koko paskan; mun ja Aunen lisaksi meidan veneessa oli kolme norjalaista. Hyvia tyyppeja. Ja mika parasta, meidan team leader oli aivan iiiihana poika joka nimesi meidat Aunen kanssa Team Nokiaksi.
Ensin harjoiteltiin veneeseen tuloa ja minkalaista veneen alla on kun se kaatuu. Ihan hyva etta kokeiltiin, nimittain me kaaduttiin heti tokassa (vai oliko se eka?) laskussa ja voi jumalauta mika paniikki meinasi iskea. Vene kaatui ylosalaisian ja tunsin vaan kun virta vei. Yriti potkia kuin hullu vaikka ei olisi saanut ja juuri kun ajattelin, etta tulin sitten Ugandaan asti kuolemaan, kateni osui turvakajakin sivuun ja paasin pelastusveneen kautta takaisin paattiin. Kaikki muutkin olivat tippuneet. Seuraavat laskut oli helpompia, oli mielettoman siistia kun vesi tuli niin sairaalla voimalla, etta ajattelin miten kukaan on voinut selviytya tsunamista hengissa. Ja mika voiton fiilis kun paatti pysyi pinnalla. Puolessa valissa meilla oli lepotauko, syotiin ananasta, kekseja ja otettiin aurinkoa. Yritin kovasti nayttaa team leaderille parhaimmat puoleni, mutta se oli aika haastavaa likomarat vaatteet ja pelastusliivi+kypara paassa. Tauon jalkeen jatkettiin matkaa, ja ei kestany kauaa kun virta nappasi meidat uudestaan syleilyynsa. Tuntui etta olisin ollut vedessa ikuisuuden kunnes tajusin, etta olin saanut pidettya paatin naurusta kiinni ja olin veneen alla. Paniikkikohtaus meinasi tulla kun en heti paassyt pois ja tunsin kuinka venetta kaannettiin oikein pain. Oli pakko sanoa, etta siina kohtaaa en enaa nauttinut niin hirveasti, eika Aunekaan. Seuraaville putouksille melottiin aika kauan ja kerroin kaikille hurjia juttuja toista ja Aune nauroi mun epatoivolle. Muutamat laskut paastiin aika tyylikkaasti, kunnes koitti viimeinen lasku. Se ei ollu iso eika ajauduttu pahaan paikkaan, mutta vene jai pomppimaan paikalleen ja kaikki muut paisti mina ja Aune tipuivat!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! JEEEEEEEE!!!!!! Tuuletettiin ihan sairaasti. Nyt illalla parin tunnin paasta nahdaan koko paska isolta skriinilta, on varmaan tosi kivan nakoista.
So this is Africa, totesin asken respan pojalle kun olin kirjoittanut kilometrin pituisen tekstin ja tuli sahkokatkos. Ei siina mitaan jos joustui kirjoittamaan uudestaan, mutta kun jo pelkka sisaankirjautuminen blogiin vie sen 30minuuttia.
Koyhyyden nakeminen on tuntunut valilla suunnattoman pahalta. Ollaan niin etuoikeutettuja kun voidaan tulla tanne, pitaa hauskaa ja lahtea takasin pohjoismaiseen elintasoon. Meidan team leader (siis se joka johti meidan venetta koskenlaskussa, en muista mika se on suomeksi)kyseli mita duunia tehdaan, maksetaanko meille siita kun istutaan toistossa juomassa kahvia. Todettiin Norjalaisten kanssa, etta ongelmia meillakin on, ei ehka samassa mittakaavassa kuin Ugandassa mutta kuitenkin.
Nyt lahden juomaan kylmaa olutta, Nile Speciaalia. On muuten oikeesti hyvaa, jopa ma voin juoda sita. Huomenna lahdetaan takaisin Kampalaan, mutta sita ennen hypataan boda-bodaan (moottoripyorataksiin)ja katsotaan paastaanko hyppaamaan benjia :).
Rakkautta kaikille!
Terveisin Tasankovosut
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti