29 maaliskuuta 2009

Ei mitaan valia, ei liikaa jarkea...lahdetaan tanaan, kohti paivantasaajaa



Hello all my lovers out there!

Oltiin siis kaksi yota safarilla. Ekana aamuna mentiin puistoon autolla ja nahtiin leopardi, hillittomasti kirahveja, villisikoja ja antilooppeja seka yksi norsulauma. Illalla kaytiin kolmen tunnin veneajelulla ja nahtiin paljon krokotiileja ja hippoja seka erilaisia lintuja seka liskoja. Oli mielettoman hieno reissu. Toisena aamuna lahdettiin kavelyretkelle katsomaan vesiputouksia, mahtavan nakoista. Majoitus oli kahden hengen teltassa ja pihalla liikkui villisikalaumoja. Eniten ongelmia tuotti baarin katosta tippuvat koppakuoriaiset. Tutustuttiin matkalla kanadalaiseen perheeseen jossa tytto oli sosiaalityontekija ja poika laakari.Olivat olleet Ugandassa nyt 3kk. Kun kerrottiin,etta mekin ollaan sosiaalialalla niin tytto kertoi miehesta joka tyoskentelee Kampalassa katulasten parissa, ja etta voi antaa meille miehen numeron jos halutaan kayda katsomassa slummeja. Lopulta kavi ilmi, ettei heilla enaa ollutkaan miehen numeroa.Harmitti kylla aika paljon. Kanadalaisten aiti oli mielettoman hauska. Veneretkella se katsoi tyrmistyneena meidan 15 suojakertoimen aurinkorasvaa ja sanoi, etta nyt aiti laittaa teille vahan vahvempaa kamaa ja kaivoi repustaan suojakertoimen 45 :) Safarilla saatiin myos lainata niiden kiikareit amika oli mielettoman hieno juttu.Meilla ei tietenkaan ollut edes taskulamppua,mutta onneksi jokaisella teltalla oli oma soihtu teltan ulkopuolella, etta nakee kavella pimealla; Leirintaalueella naas liikkuu hippoja... Meilla oli myos mielettoman hyvat oppaat kaikilla retkilla. Olisin laittanut kuvia mutta en pysty talla koneella.



Perjantaina tultiin takaisin Kampalaan ja lahdettiin baariin. Tanssittiin hiesta markina koko yon enka kehtaa siita kertoa enempaa. Paastiin kuitenkin turvallisesti kotiin kun meilla oli kuski odottamassa. Naurettiin sille, etta me ollaan ainoat suomalaiset jotka osaa tanssia, ja etta huomenna mennaan sitten sellaiseen paikkaan missa ei ole muita valkoisia. Aamulla ei sitten enaa naurattanu niin paljoa, koin aika pahaa krapulaa koko paivan. Illalla kuski kuitenkin vei meidat toiseen baariin. Ihmeteltiin ensin, etta miksi se tuli meidan mukaan sisalle asti, mutta pian tajuttiin. Paikka oli iso luola taynna Kampalan yokiitajia eika ensivaikutelman mukaan oltu erityisen tervetulleita. Naiset mulkoilivat valilla aika pahastikin eika miehista ottanut selvaa. Mita pidemmalle ilta meni sita parempi vastaanotto saatiin, varsinkin tanssilattialla. Oli helvetin kuuma ja kaytiin valilla tuulettumassa jossain pimealla takakujalla jossa pari kadun miesta yritti pitaa meille seuraa. Ei siina muuten mitaan,mutta kun niilla oli hervottomat jousipyssyt mukana. Kuski kylla piti meita silmalla koko ajan ja vei meidat tanssimaan tuulettimen alle. Meilla oli hirvean hyva suunnitelma, etta juodaan vahemman kuin edellisena iltana ja myos vetta.No, ehka ne muutamat vesihuikat hotellissa ajoi samaa asiaa.

Kampalan katukuvassa ei pahemmin lansimaalaisia nay. Naissa ostoskeskuksissa niita tulee jonkun verran vastaan. Tai no,ei naa meidan mittapuun mukaan mitaan ostoskeskuksia ole :) Rahaa ainakin saastyy kun ei olla loydetty mitaan erityista ostettavaa, lahinna kasitoita ym.Eilen tormattiin kahteen suomalaiseen naiseen jotka on Kampalassa suorittamassa tyoharjoittelua.Nyt en pysty enempaa kirjoittamaan kun vahan oksettaa kun katson nappaimistoa. Lahdettiin siis puolenpaivan aikaan bussilla nettikahvilaan eika taalla ole edes vessoja. Paljoa ei olla rusketusta saatu, huomenna ajateltiin pyhittaa koko paiva sille touhulle. Tiistaina lahdetaan niilille.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hauskaa Millaisia juomia oli baarissa? Turvallista Niilin matkaa!

Martina kirjoitti...

hahaha, laitat mulle heti facebookiin yksariviestia mita siella baarissa OIKEASTI tapahtu!!! JIIII, ollaan Kuala Lumpurissa ja taalla on ihanaa!!!! Kuolen tahan ihanuuteen!!