Lastenkoti, Kelet, Indonesia

Neljas paiva lastenkodilla, hyvin on mennyt. Tama on niin mahtava paikka, vaikea kuvailla sanoin. Ollaan istutettu puita vuoristossa, hienot maisemat. Vuoristossa on niin ihana olla, nahtiin muuten Aunen vuonna 2005 istuttamat puut jotka kasvoivat hyvin. Perjantaina pakattiin yli tuhat ruokasakkia tulvien uhreille ja maanantina lahdetaan tulva-alueille jakamaan niita. Jokaisessa sakissa on vetta, riisia, sokeria, nuudelia ja oljya. Oli hikista hommaa pakata ja siirrella niita lasten kanssa, tuli mukavasti hyotyliikuntaa. Nyt tuntuu selassa...

Eilen olimme Kuduksen kristillisessa sairaalassa kun yhdella tytolla epailtiin jenkkifeveria ja pojalla oli ranteessa ja nilkassa murtumat puusta putoamisen seurauksena. Laakarin piti ottaa meidat vastaan klo 11. No, tama saksalainen nainen saapui sitten paikalle klo 13. Ihmeteltiin miksi kaikki muut paasevat vastaanotolle ja me vain odotamme. Kavi sitten ilmi, etta sairaanhoitajat olivat kadottaneet pojan paperit! Ex-rayssa nakyi murtumat mutta laakari ei niita voinut hoitaa enaa vastaanottoajan ulkopuolella jos potilas ei kirjaudu sisaan sairaalaan. Niinpa jatimme pojan sinne ja taalta yksi Ibu, hoitaja, lahti pojan seuraksi sairaalaan kun poika on kehitysvammainen eika malta pysya paikallaan. Emmeka viela tieda milloin poika paasee pois sairaalasta. Arsyttava laakari!!!! Olimme kotona vasta seitseman jalkeen. Onneksi autossa on hyva ilmastointi...

Aurinko ei ole pahemmin paistanut, on ollut pilvista ja noin 28 astetta. Yolla on satanut. Tanaan on pyha, lapset eivat ole koulussa ja luultavasti pelataan heidan kanssaan illalla kun ei aurinkoakaan paasta ottamaan :). Nyt he soittavat bandin kanssa tuossa viereisessa huoneessa ja nauttivat siita, etta heilla on oma sanky, mahdollisuus kayda koulua ja syoda joka paiva. Uudet lapset aina ahmivat ruokaa kunnes tottuvat, etta sita on viela seuraavanakin paivana, ja viela useamman kerran paivassa. Surullista, mutta totta. Mamin kanssa ollaan puhuttu paljon Indonesian tilanteesta: totaalisesta koyhyydesta, naisen asemasta, lasten kohtaamasta vakivallasta ja hyvaksikaytosta ja ulkomaalaisena olemisesta. Vaikka Anna-Liisa on ollut taalla yli 20 vuotta hanta silti kohdellaan ulkomaalaisena, toiset paremmin ja toiset pahemmin. Eilen tanne tuli tytto joka ei ole koskaan nahnyt valkoista, niinkuin muutama muukin lapsi. Anna-liisan lisaksi opiskelijat on ainoat ulkomaaliset joita lapset ja kylalaiset nakee. On niilla ihmeteltavaa :)

Meilla on ollut hieman ongelmia viattomien luontokappaleiden kanssa; laba-laba eli hamahakki, heinasirkat ja lepakot on allottavia missa maassa tahansa. Vessassa (kamar kecil) vierailevaan liskoon, Lasseen, olemme jo tottuneet. Koirat, joita on 7 klp, ovat yhta suloisia kuin aina ennenkin, kapin poistoon tarkoitetun laakkeen hajusta huolimatta. paitsi Brian, joka on niin kipea, etta kusekselee ympariinsa. Kissojakin taalla on, puoli villeja.

En tieda milloin paasen seuraavan kerran koneelle kun liittymat eivat ole parhaimmasta paasta taalla viidakon keskella. Terkkuja vaan sinne loskaiseen pohjolaan!