18 maaliskuuta 2008

Mahasiswa dari Finlandia








Tanaan vietimme paivan ajamalla pitkin kaupunkia lehmien ja veneen perassa. Kavimme katsomassa lastenkodin lehmia, valkoisia ja hyvassa lihassa olevia otuksia. Lehmilla on samankokoiset korvat kuin Pedolla, mutta ne roikkuvat paan sivulla. Hauskan nakoisia otuksia, varsinkin eras puolivuotias lehma jolla oli iiiiihana nena ja ystavallinen katse. Ja mitka silmat! Kayttaydyimme kuin japanilaiset turistit kun ihailimme kaikkia nelijalkaisia koiranpennuista vuohiin :)

Turha varmaan sanoa, milta meri naytti kuuman ajomatkan jalkeen. Vesi oli todella lamminta, hiekka polttavaa. kavimme katsomassa lastenkodin venetta jota olimme Aunen kanssa mukana ostamassa pari vuotta sitten. Joimme kookoksista tulevaa litkua ja soimme hedelmalihaa, ei ihan mun makuun ollut. Uimaan emme paasseet, koska meressa on myrkyllisia kaarmeita joiden puremaan ihminen voi kuolla kahdessa tunnissa mikali ei paase hoitoon. Pienet ravut juoksentelivat hiekalla ja koko ranta oli taynna simpukoita. kavimme myos katukeittion tyylisessa ravintolassa syomassa ja takaisintulo matkalla satoi niin kovaa, etta tiet tulvivat ja nakyvyys auton ikkunoista oli vaarallisen huono..

Eilen Jeparassa pidettiin sairaanhoitajien paiva johon me sossutkin osallistuimme. Pidimme paalla pitkahihaista, aivan liian paksua paitaa jossa luki jotain sairaanhoitajien paivasta ym. Oli torkeen kuuma! Onneksi puolessa valissa taivas taas aukeni ja salamat rajahtelivat ymparilla, niin kova melu niista lahtee.

Juhlissa oli bandi ja saimme pienen evaan syotavaksi. Ihmisilla oli mahdollisuus luovuttaa verta, asentaa ehkaisykapseli ihon alle ja ymparileikauttaa poikansa ilmaiseksi kaikkien nenan edessa. Vaikka en hyvaksynyt paikan hygieniatasoa ja instrumenttien siisteytta, kavin silti katsomassa noin 7 votiaan pojan ymparileikkausta. Pojan ilme kuvasti niin suurta kauhua, etta melkein muakin alkoi itkettamaan. Kun toimenpide alkoi, han painoi sormilla silmiaan, ruumis kauhusta jaykkana. Ihmiset tungeksivat vieressa ja kuvasivat. Poika kylla puudutettiin, mutta.. esinahka annetaan isalle joka hautaa sen maahan. Vaikka tyttojen ymparileikkausta siella ei tehtykaan ei se silti tarkoita, etteiko toimenpidetta tehtaisi salassa kodeissa. Tyttojen ymarileikkaukseen ei loydy suositusta Koraanista eika muistakaan pyhista kirjoituksista eli se on kulttuurisidonnainen asia. Pojat ymparileikataan koska Profeetta oli ymparileikattu. Vaikka ei poikien ja tyttojen ymparileikkausta todellakaan voi verrata toisiinsa.

Myos itse kuvernoori kunnioitti tilaisuutta saapumalla vain nelja tuntia myohassa sovitusta aikataulusta. Kuvernoorin puheen lisaksi kaksi muutakin miesta piti puheen; ensimmainen toivotti meidan suomalaiset tervetulleiksi, toinen sanoi meidan olevan Hollannista. Indonesialaiset mm. pelottelevat lapsiaan valkoisella hollantilaisella joka nappaa jos lapsi ei kayttaydy kunnolla. Turha miettia, miksi jotkut lapset juoksevat karkuun tai huutavat meille londo, mika on haukkumanimi ja tarkoittaa hollantilaista. Onneksi itse kuvernoori osasi sanoa dari Finlandia.

Huomenna lahdemme vuoristoon vesiputouksille viilentamaan itseamme. Siis mikali kaikki sujuu suunnitelmien mukaan :D Opiskelemme myos paivittain bahasa Indonesiaa Anna-Liisan miehen Suprapton johdolla. Han on entinen toimittaja.

Lennamme perjantaina Singaporeen ja katsomme siella minne matka jatkuu. Tama paskan vietto on totisesti hairinnyt suunnitelmiamme. Joko lennoille ei ole tilaa tai sitten lennot maksavat triplahinnan. Innolla olemme katsoneet uutisista kuinka Indonesialaiset koneet yksi toisensa jalkeen tippuvat taivaalta tai muuten hajoavat.. No, Singaporessa meita odottaa ranta, ruoka ja shoppailu!!!!!

ps. opin tanaan, etta jos karsit ummetuksesta tai madoista, kannattaa syoda papajan siemenia. Aune ja Martina testaavat niita, itse en rajahdysvaaran takia uskalla..

Ei kommentteja: